Arnold Chiwalala Band

Maarit Kytöharju
Kotipaikka 
Helsinki
Espoo
Esittely 

Arnold Chiwalala Bandin musiikkia voi hyvin kuvailla tansanialaisesta perinteestä ammentavaksi laulelmalliseksi musiikiksi. Tansanian maailmankuulun Bagamoyon taidekoulun kasvatti, Suomessa Sibelius-Akatemiassa tohtoriksi väitellyt muusikko-tanssija-koreografi Arnold Chiwalala julkaisi kauan kaivatun ensilevynsä WITO Arnold Chiwalala Band -nimisellä kokoonpanolla 2012 (GMC). Chiwalala on laulanut ja tanssinut tiensä suomalaisten sydämiin Pole Pole -duona yhdessä Topi Korhosen kanssa niin festivaalikeikoilla kuin koululaiskonserteissa – kuten myös esimerkiksi tanssin ammattilaisten opettajana. Charmi on purrut yhtälailla myös kansainvälisillä esiintymisareenoilla. Arnold Chiwalalan omaleimaiselle ’Chizentele’-musiikille ei ole vertailukohtaa. Se on syntynyt Chiwalalan rakkaudesta tansanialaiseen musiikkiperinteeseen sekä kanteleeseen ja on kaiken tämän yhteensulauma yhdistyneenä Chiwalalan sävellyksiin. Matkan varrella Pole Pole -duosta on kasvanut kuuden miehen kokoonpano, jonka jäsenet ovat monista eri yhteyksistä tuttuja nykykansanmusiikin eturivin ammattilaisia. Arnold Chiwalala on epäilemättä Tansanian tunnetuin kantelisti. Hänen musiikkinsa 'chizentele' on uusi näkökulma perinnemusiikkiin. Suomessa Chiwalala oli ehdolla vuoden 2008 parhaaksi kantelistiksi.

Chiwalala on luennoinut ja pitänyt työpajoja monissa opistoissa, yliopistoissa ja muissa instituutioissa mm. Tansaniassa, Suomessa, Saksassa ja Englannissa. Chiwalala on myös kysytty puhujavieras alan kansainvälisissä konferensseissa. Chiwalala on esiintynyt mm. The African Music Village -festivaaleilla Lontoossa 1984, American Dance -festivaaleilla Darhamissa 1985, Vilnan kansainvälisillä kansanmusiikkifestivaaleilla 2011, Haapavesi Folkissa melkein joka vuosi ja Kaustisella useita kertoja. Chiwalala on säveltänyt musiikkia ja tehnyt koreografioita moniin tanssi- ja teatteriproduktioihin, myös oopperaan, ja esityksiä on nähty myös mm. Suomen televisiossa useita kertoja.

CD saatavilla:
Arnold Chiwalala Band - WITO (GMCD 1223)

Arnold Chiwalala (Tansania) - kantele, huilu, rummut/ngoma, laulu, tanssi
Topi Korhonen - kitara, trumpetti, laulu, tanssi
Sami Kurppa - saksofoni, koskettimet
Libasse Sall (Senegal) - basso
Ricardo Padilla - perkussiot, laulu, tanssi
Menard Mponda (Tansania) - perkussiot/ngoma, laulu, tanssi

Teknistä tietoa 

The length of the performance and the technical needs should be discussed case-by-case.