Rebetinkatu

Kotipaikka 
Helsinki
Esittely 

Rebetinkatu on Rebetikoa ja urbaania kreikkalaista musiikkia soittava trio. Ohjelmiston kappaleet ovat 1900-luvun alusta tähän päivään asti. Rebetiko on musiikillinen ja kulttuurinen ilmaisu, joka liittyy suoraan lauluun ja tanssiin, joka levisi alun perin ala- ja työväenluokan väestön keskuudessa. Standardeiksi muodostuneet Rebetiko-laulut ovat läsnä jokaisessa kreikkalaisessa musiikki- ja tanssitilanteessa ja esiintyjät kannustavat yleisön osallistumista. Rebetiko-kappaleissa kuuluvat elämäntavat ja perinteet, mutta se on ennen kaikkea elävä musiikillinen perinne, jolla on vahva symbolinen, ideologinen ja taiteellinen luonne.

Rebetinkatu perustettiin vuonna 2017, ja se on johtopäätös aiemmista pyrkimyksistä edustaa kreikkalaista perinteistä ja kaupunkimusiikkia Suomessa.
Trio on esiintynyt säännöllisesti kaikentyyppisissä paikoissa pyrkimyksessään tuoda tämän musiikin ääni vanhoille ystävilleen Suomessa ja tehdä monia uusia!
 

Chrysa Panagiotopoulou (Kreikka) - laulu, baglamas, perkussiot
Ilias Papailias  (Kreikka) - bouzouki, baglamas, laulu
Vasilis Katopodis (Kreikka) - kitara, laulu

Teknistä tietoa 

Trio voi esittää yhden setin tai usean tunnin ohjelmiston. Perussetti vaatii äänentoiston kahdelle instrumentille ja kolmelle laululle, akustinen esiintyminen on myös mahdollinen.