LEHDISTÖTIEDOTE 15.4.2024, julkaisuvapaa heti
BIISIKILPAILU ETNO-ESPAN JUHLAVUOTEEN – SÄVELLÄ TULEVAISUUDEN KANSANLAULU!
Uuteen kotimaiseen kansanmusiikkiin ja maailmanmusiikkiin keskittyvä ilmaiskonserttisarja järjestetään Helsingin keskustassa elokuussa kahdennenkymmenennen kerran. Juhlavuoden kunniaksi Etno-Espa järjestää yhteistyökumppaneineen biisikilpailun, jossa etsitään kansanmusiikkibängeriä kesälle 2050.
Etno-Espa-festivaalia on järjestetty Helsingissä Espan lavalla kesästä 2005 lähtien. Edes pandemiavuodet eivät tuoneet taukoa festivaalijärjestelyihin, joten uutta kansanmusiikkia ja maailmanmusiikkia on tarjolla helsinkiläisille ja turisteille jo kahdennenkymmenennen kerran 5.-15.8.2024.
Juhlavuoden kunniaksi tapahtuman järjestävä Etno-Espa yhdistys ry järjestää yhdessä Suomen Musiikintekijät ry:n kanssa kaikille avoimen biisikilpailun. Yhteistyössä on mukana myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kilpailun teemana on “Kansanlaulu 2050”. Suomalainen nykykansanmusiikkikenttä tunnetaan ennakkoluulottomasta ja eteenpäin katsovasta asenteestaan, mutta kilpailun järjestäjät kehottavat nyt katsomaan vielä harppauksen eteenpäin. Millainen voisi olla kesän 2050 kovin kansanmusiikkibängeri? Ollaanko katsetta käännetty taaksepäin, millaisista genreistä otetaan vaikutteita, mikä on kansanlaulun olemus?
Kilpailuun osallistutaan mp3-muotoisella äänitteellä 31.5.2024 mennessä ja voittaja valitaan kesäkuun aikana. Kolme tuomariston valitsemaa teosta palkitaan rahapalkinnolla ja voittajabiisin ensimmäinen live-esitys kuullaan Etno-Espan avajaisissa Espan lavalla 5.8.2024 Tarkemmat kilpailusäännöt ja osallistumisohjeet löytyvät yhdistyksen verkkisivuilta osoitteesta etno-espa.fi/kansanlaulu2050.
Kyseessä ei ole ensimmäinen Etno-Espan järjestämä kilpailu. Yhdistys järjesti keväällä 2014 yhteistyökumppaneineen runokilpailun tapahtuman 10-vuotisjuhlan kunniaksi. Voittajarunon kirjoitti tuolloin Harri Hertell ja runon sävelsivät avajaisiin esitettäväksi muusikot Pekko Käppi ja Risto Ylihärsilä.
Festivaalin juhlavuonna kuullaan tuttuun tapaan konsertteja arki-iltapäivisin sekä Taiteiden yönä Espan lavalla. Juhlavuoden ohjelma julkistetaan myöhemmin keväällä.
Kilpailun säännöt ja osallistumisohjeet: etno-espa.fi/kansanlaulu2050
Info in English - Kilpailun säännöt ja osallistumisohjeet englanniksi: https://www.etno-espa.fi/en/kansanlaulu2050-en/
Pressikuvia: etno-espa.fi/medialle
Tiedustelut: kansanlaulu2050 [at] gmail.com