Mehrnoosh Zolfaghari

Main photo
Mehrnoosh Zolfaghari - photo: Moein Hasheminasab
Photographer
Moein Hasheminasab

Esittely

Mehrnoosh Zolfaghari on Teheranissa syntynyt iranilainen ammattimuusikko, säveltäjä ja multi-instrumentalisti (handpan, piano, perkussiot). Hänen pääinstrumenttinsa on Santoor, perinteinen persialainen dulcimer, jolla pystyy soittamaan lukuisia folkmoodeja ja persialaista musiikkia (Dastgâh). Hän on soittanut yli 20 vuotta ja opettanut yli 10 vuotta huippumusiikkiopistoissa Teheranissa, Iranissa. Hän on myös erittäin kiinnostunut länsimaisen, turkkilaisen, arabialaisen ja nykymusiikkin soittamiseen Santoorilla.

Tällä hetkellä hän opiskelee maisteriopiskelijana Sibelius-Akatemian Global Musicin osastolla Helsingissä.

Hän on suorittanut sekä kandidaatin että maisterin tutkinnon musiikin esittämisestä Teheranin yliopistosta, College of Fine Artsista, Iranista. Hän keskittyi vuosien ajan persialaiseen perinteiseen musiikkiin. Kuitenkin viime vuosien aikana myös moderni nykymusiikki on noussut yhdeksi hänen tärkeimmistä kiinnostuksenkohteistaan, mikä on johtanut useisiin projekteihin ja sävelluksiin, jotka yhdistävät elektronisia ääniä Santoorin soittoon. Hänen taiteellisena tavoitteenaan on esitellä iranilaisen musiikin kauneutta maailmalle yhdistämällä perinteistä soittoa nykyajan elementteihin.

Sen lisäksi, että hän on tehnyt yhteistyötä useiden erinomaisten professorien, kuten Joachim Heintzin ja Bijan Kamkarin kanssa, hän on saanut kunnian voittaa lukuisia arvostettuja kansallisia ja kansainvälisiä palkintoja sekä nyky- että perinteisessä musiikissa, kuten kansainvälisen Gilgamesh-sävellyskilpailun Yhdysvalloissa, Reza Korourianin sävellyskilpailun ja ensimmäisen Aref National Award -palkintokierroksen Iranissa. Lisäksi hän on julkaissut musiikkimatkansa aikana useita albumeita, singlejä ja kirjoja. Hän on kiinnostunut maailmanmusiikista ja on esiintynyt arvostetuilla festivaaleilla, kuten Etnosoi! ja Nomads Festival Suomessa.

Hän on myös säveltänyt teatteriin ja elokuviin, ja hän oli äskettäin näyttelijänä Dariush Mehrjuin (La minor) ohjaamassa iranilaisessa elokuvassa.

Hän myös opettaa persialaista musiikkia.

Teknistä tietoa

Kaksi puolen tunnin settiä (1 tunti). Akustinen esiintyminen on mahdollista riippuen paikasta, pa-laitteet toivottavat.