Tonos

Main photo
Tonos - photo: Aspe-Arto Timonen
Photographer
Aspe-Arto Timonen

Esittely

Tonos-yhtye on perustettu vuonna 2003. Vuosien saatossa on yhtyeen ohjelmisto koostunut eri maista lähtien Balkanilta Lähi-itään -Välimereltä Kaukasiaan. Ohjelmistossa on sävelmiä eri aikakausilta; niin perinteisiä kansanlauluja kuin myös pop-hittejä sekä klassisia sävelmiä. Kaukaisemmista mailta ja toisinaan aikakausiltakin olevat laulut Tonos pyrkii tuomaan yleisöä lähelle kutakutakuinkin suorien laulun käännösten siivin sekä juonnoin. Tonoksen ohjelmisto on muodostunut paljolti jäsenten mukanaan tuomien laulujen myötä. Tonoksen ohjelmistossa on paljon tanssittavaa musiikkia ja kappaleita, jotka mahdollistavat yleisän interaktiivisuuden yleisön ja yhtyeen välillä. Tonos pyrkii perinteiseen tulkintaan aina kuin mahdollista, mutta ohjelmistossa on myös Tonoksen sovittamaa ohjelmistoa.

Tonos on esiintynyt kahviloissa, baareissa, ala-asteella, monikultuuriyhdistyksen tiloissa. Tonos on esiintynyt niin konserttimaisesti kuin viihdyttäjänä ja tanssimusiikin soittajana teemabileissä, merkkipäivillä ja firman virkistyspäivillä.
Tonos osallistui Art Goes kapakkaan vuonna 2005 ja vuonna 2016 Urkuyö ja aariaan. Vuonna 2013 yhtye teki yhteistyökumppaneidensa kanssa Silkkitie-teemaisen konserttikokonaisuuden, jossa kuljetaan musiikillisesti muinaisia kauppareittejä pitkin Euroopasta Kiinaan. Viimeisin esiintyminen oli Maaliskuussa 2018 Hyvinkään Talvipäivillä.

Valtteri Bruun (Suomi) - kitara
Meri-Sofia Lakos (Suomi) - laulu, viulu,
Olli Rautiainen (Suomi) - haitari, 
Yhteen vierailevina solisteina ovat viimeisen kahden vuoden aikana toimineet Hamid Gerami-Shirazi ja Ghobad Kermanshahi.

Lisäksi Tonos on tehnyt yhteistyötä monien muiden artistien kanssa kuten Rodrigo Spinosa (Chile), Sebnem Terzioglou-Järventaus, Yonca Kurtoglou-Ermutlu , Murat Ermutlu, (Turkki) John Millar (uusi-Seelanti) ja Afsin Ardalan (Iran), Carl Johan Häggman (suomi), Stella Wahlström (Suomi) ja Sauli Heikkilä (Suomi). Yhtyeen taipaleen alkuaikoina mukana olivat vakituisesti Taija Tyrväinen (Suomi) ja perustajajäsenenä yhtyeessä toiminut Joosef Mehto (Suomi).

Teknistä tietoa

Tonos voi pitää konsertteja aina puolesta tunnista 2,5 tuntiin (3 settiä). Tonos on tehnyt myös teemallisia konsertteja ja tehdä räätälöidyn kokonaisuuden kohdeyleisölle. Tonos voi esiintyä sekä akustisesti, että vahvistetusti.