Jos Suomessa karelianismi ja kanteletraditio olivatkin sitten 1920-luvun hiipuneet, Pohjois-Amerikassa nostalgia, suomalaiset juuret ja suomalaisyhteisöjen kulttuuriohjelmien sosiaalinen merkitys tukivat kiinnostusta kanteleensoittoon. Menestyksekkäät Euroopan-kiertueet kannustivat Aapo Similää uudelle kiertueelle. Aapo oli koko uransa ajan sujuvasti siirtynyt projektista toiseen, ja nyt hänen mielessään oli kypsynyt valmis suunnitelma kansanlaulu- ja kantelekiertueesta Yhdysvaltoihin.
Esiintymisasu oli valmis: pohjalainen punaharmaa jussineule, hopeanhohtoisin riipuksin heloitettu leveä musta nahkavyö, josta riippuivat tupessa iso ja pieni helapuukko eli kokkopuukko. Isä oli lähettänyt Oulusta oululaisesta nahasta teetetyt kääntövarsisaappaat. Manageri Carl H. Salminen oli valmiina. Lisäksi juuri vuonna 1938 juhlittiin Amerikan suomalaisasutuksen 300-vuotista olemassaoloa, mikä lisäsi mielenkiintoa suomalaisia juuria kohtaan.
Minnesotan entinen kunniavarakonsuli, kaivostyöläisenä aloittanut Carl H. Salminen oli suomalaisten keskuspaikan, Minnesotan Duluthissa toimivan Finnish Daily Company-nimisen tuontitavarayhtiön johtaja, samoin Duluthissa ilmestyvän laajalevikkisen Päivälehden sekä Kalevainen-aikakauslehden kustantaja ja päätoimittaja. Salmisen kustantamo julkaisi myös vuosittain ilmestyvää Siirtokansan kalenteria sekä kustansi ja käännätti englanniksi suomalaista kirjallisuutta.
Aapon kiertueen kannalta aivan olennaista, että Carl H. Salminen oli Oulussa syntyneen John Stonen (ent. Johannes Oxelstén) vuonna 1898 perustaman Kalevan Ritarit -sääntökunnan merkittävä jäsen.
Helsingin yliopistossa opiskellut John Stone muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1887. Aluksi myös hän raatoi muiden suomalaisten tapaan kaivostyöläisenä Minnesotassa, mutta muutti vaimonsa kanssa parempien olojen perässä Montanan Beltiin ja ryhtyi liikemieheksi. Stone halusi kohentaa suomalaisten elämää ja oloja, ja jo hyvin varhain Ritareiden toimintaan tuli mukaan taloudellisen tuen antaminen ahdinkoon joutuneille. Alkoholistien tai sukupuolitaudeista kärsivien oli kuitenkin turha apua odottaa. Ritareiden säännöt, tunnukset ja rituaalit olivat hyvin samantapaisia kuin vapaamuurareilla. Jäsenillä, joiksi tuli otettaman ainoastaan valioväkeä, oli kokouksissa omat nauhansa, merkkinsä ja kalevalaiset pukunsa takkeineen, solkineen, vöineen, miekkoineen ja töyhtölakkeineen. Kaikkien muiden toimiensa ohella Salminen oli 1920-luvulta lähtien myös merkittävimpiä suomalaisten elokuvien maahantuojia ja levittäjiä ja toimi 1930-luvun lopulla kaiketi tärkeimpänä Suomi-Filmin asiamiehenä. Salminen oli harjoittanut myös pienimuotoista elokuvatuotantoa, sillä eräiden muiden amerikansuomalaisten kanssa hän kustansi 1920-luvulla oman filmin Amerikansuomalaisia, jota Suomi-Filmin toimesta esitettiin sekä Suomessa että Virossa.
Kalevan Ritarit, Knights of Kaleva tai Kaleva Lodge, jolla nimellä sääntökuntaa nykyään myös yleisesti kutsutaan, otti perusihanteensa Raamatusta ja Kalevalasta, jonka myytit ja sankaritarinat olivat olennaisia suomalaisuutta korostettaessa. Yhdysvalloissa erilaiset salaseurat olivat hyvin suosittuja, ja tällainen oli myös Kalevan Ritarit. Se oli veljes- ja kulttuurijärjestö, jonka päämääränä oli suomalaisen kansallistunteen edistäminen ja säilyttäminen, veljesvihan, vainon, sorron ja kateuden hävittäminen sekä yksimielisyys suurissa ja suvaitsevuus pienissä asioissa. Ritarien toiminta lähti nopeasti käyntiin keskilännen ja itärannikon osavaltioissa. Minnesotan Spartaan ensimmäinen loosi syntyi vuonna 1901 ja Hibbingin ”Ukon maja” perustettiin vuonna 1905.
Mukana oli jo aivan alkuaikoina myös merkittäviä paikallisia kanteleensoittajia, kuten John Huhtala (1886–19 jotka olivat tuoneet soittimensa mukanaan Suomesta. Kun sääntökunta kasvoi ja siihen liittyi uusia jäseniä, John Stone omaksui itselleen myyttisen sankarin, Väinämöisen, roolin ja resitoi yleisölleen Suomen kansan historiaa. Stone kehotti jäseniä vaalimaan puhtaita ja jaloja vaistoja ja hylkäämään kaiken arvottoman. Palkintona ihminen saavuttaisi sielun- ja mielenrauhan, jotka helpottaisivat raskaimmissa tilanteissa. Iloinen asenne tulisi valaisemaan ympäristöä ja häivyttäisi surun.
Vuonna 1904 John Stone perusti myös Kalevan Naiset, joiden kokoontumispaikat olivat ”tupia”. Nuorisolle rakennettiin leirikämppiä, joskin nuoremmille polville Kalevalan maailma ja kieli tulivat amerikkalaistumisen myötä vieraiksi. Kalevan Ritareille on rakennettu vuosien mittaan vapaaehtoisin lahjoituksin yli 60 majaa, osa isoja ja hyvinkin kalliita.
Aapo Similän kiertueen onnistumisen kannalta Kalevan Ritareilla ja Kalevan Naisilla oli korvaamaton merkitys. Milloin tahansa konserttipaikalla oli Ritarien toimintaa, ja näin oli usein, tai konserttien esittelijäksi tuli ”kalevaisiin” kuuluva henkilö, Similä saattoi jo etukäteen täysin luottaa kaiken onnistumiseen ja siihen, että sai runsaan yleisön. Aina kun hänelle missä tahansa esiteltiin henkilö, jolla oli rinnassaan pieni sinivalkoinen kolmiomerkki, tältä saattoi odottaa huomattavaa henkistä joustavuutta sekä vapautunutta ja ymmärtävää suhtautumista hänen kansalliseen ohjelmaansa. Konserttien käytännön järjestelyistä huolehtivat konserttipaikkakunnilla paikalliset ihmiset, usein juuri joku ”kalevainen” lippujen myynnistä pieniin sanomalehtipuffeihin. Kalevaiset saattoivat käyttää parikin viikkoa pienimmistäkin yksityiskohdista huolehtimiseen. Kalevan Naisten tehtäviin kuuluivat myös lippujen tarkistus, yleisön ohjaaminen omille paikoille, ohjelmien jakaminen, kysymyksiin vastaaminen ja yleisön auttaminen toiletteihin ja virvoitusjuomien äärelle.
Carl H. Salmiseen Aapo Similä oli todennäköisesti tutustunut Helsingissä. Similä oli ollut toista kymmentä kertaa vastaanottamassa Helsingin satamassa sekä eri kahviloissa itse laulaen että orkesteria johtaen jokavuotisen (1926-1936) kesäkuun 500 amerikansuomalaisten retkikunnan ja pitkin vuotta pienempiä ryhmiä. Salminen oli yksi näiden ”joukkomatkojen” järjestäjistä, joka myös vieraili Suomessa 1920- ja 1930-luvuilla kertomassa amerikansuomalaisten elämästä ja Amerikasta. Salminen oli Helsingissä myös kesällä 1937 ja Aapo Similä ja Carl Salminen lienevät jo tällöin sopineet alustavasti Amerikan kiertueesta.
Kun Similä oli saanut Carl H. Salmisen kiertueensa pääjärjestäjäksi, oli pääosa pohjatyöstä kiertueen onnistumiseksi tehty. Salmisen Päivälehti aloitti Aapon kiertueen ennakkomainonnan hyvissä ajoin. Elokuussa 1938 lehti esitteli kahdessa jutussa Aapo Similän ja ilmoitti kiertueen järjestäjäksi Carl H. Salmisen. Ennakkotiedot kiertueesta välitettiin myös muille amerikansuomalaisille sanomalehdille. Päivälehti ilmoitti, että se huolehtii myös laulu- ja kanteleilloissa avustaville soittajistoille ja laulajille tarvittavan nuottimateriaalin jakelusta. Salminen oli informoinut myös suomalaislehtiä siitä, että valmistelut kiertuetta varten olivat täydessä käynnissä.
Suomessa Similän Yhdysvaltoihin lähdöstä kertoivat muun muassa Suomen Sosialidemokraatti, Hämeen Sanomat, Keskisuomalainen ja Kaleva.
Aapo Similällä ei mitenkään voinut olla samanlaisia rahankeräys- tai muita tukitoimikuntia kuin vuonna 1948 Yhdysvaltoja kiertäneillä Ylioppilaskunnan laulajilla, joille oli matkalle lähdettäessä kertynyt 1,150,000 markan matkakassa sekä lisäksi tiedossa Yhdysvaltain-konserttien minimitakuina 700,000 markkaa.
Tästä huolimatta YL:n matka tuotti muutaman kymmenen dollarin tappion, kun taas Aapo Similän lähes 150 konsertin kiertue tuotti voittoa, ja Similä kykeni tilittämään maksut konserttien järjestäjille ja muusikoille sopimusten mukaisesti sekä lähettämään rahaa appivanhempiensa hoiviin toimittamalleen perheelle Ouluun.
Kiertueen pääreitti noudatteli Kalevan ritareiden 60 loosin muodostamaa vyöhykettä. Esityksen jälkeen paikalliset amerikansuomalaiset perheet neuvottelivat keskenään, kenen luo Similä seuraavaksi yöksi majoitettaisiin, ja hänellä oli valittavanaan useita vaihtoehtoja. Kalevaiset kuljettivat autoillaan Similän esiintymispaikasta toiseen. Ainoastaan pisimmät etäisyydet taittuivat junalla tai bussilla.
Toisin kuin eurooppalaisissa konserteissaan, Aapo Similä kertoi ”fingliskaksi” myös vitsejä amerikansuomalaisten esiintyjien perinteitä noudattaen. Ylioppilaskunnan Laulajat kiersi Amerikkaa vuonna 1938 ja Helsingin Finlandia-kuoro vuonna 1939. Similä seurasi samoja reittejä, mutta hänellä oli huomattavasti enemmän esiintymisiä – kaikkiaan noin 150 - kuin kummallakaan kuorolla. Similä esiintyi usein pienemmissä, intiimeissä paikoissa ja tutustui yleisöönsä henkilökohtaisesti. Hän vieraili myös monissa eri aateharrastuksiin lukeutuvissa suomalaiskerhoissa ja -yhdistyksissä. Hänen esityksensä ylittivät klassisen ja kansanmusiikin välisen kuilun.
Similä konsertoi myös monissa kaupungeissa, joissa ei ollut suuria suomalaisyhteisöjä. Nämä konsertit olivat epäilemättä suomalaisten järjestämiä, mutta yleisö koostui todennäköisesti amerikkalaisista. Hän soitti ja lauloi paitsi suomalaisissa saleissa myös monikielisissa siirtolaisten kouluissa, kansalaissaleissa sekä Yhdysvaltain NMKY:n ja NNKY:n tilaisuuksissa. Similä esiintyi kanteleineen myös paikallisilla yhdysvaltalaisilla ja vuodesta 1937 lähtien toimineilla amerikansuomalaisten kaupallisilla radioasemilla. Hänen kykynsä laulaa useilla kielillä, myös englanniksi, vetosi laajasti eri yleisöihin.